Ohjaaja keikkatyöhön Hämeenlinnaan / Aspa-koti Ilveskulma


MEILLÄ ON TARJOLLA IHMISEN HOMMAA.  

Lähihoitaja, kiinnostaisiko sinua liikkuva ja itsenäinen keikkatyö ammattitaitoisessa ja mukavan rennossa tiimissä? Mikäli innostuit, saatat olla uusi työkaverimme! 

Haemme nyt tiimiimme OHJAAJAA keikkatöihin ja sijaisuuksiin. Työvuorot sijoittuvat arkisin päivävuoroon. Mahdollisuus myös pidemmille sijaisuuksille kesän / syksyn aikana. Toivoisimme, että sinulla olisi mahdollisuus keikkailla lyhyelläkin varoitusajalla.

Hämeenlinnassa sijaitseva Aspa-koti Ilveskulma tuottaa kotiin vietävää palvelua mielenterveyskuntoutujille tai muusta syystä tukea tarvitseville henkilöille. Autamme haastavissa elämäntilanteissa olevia asiakkaitamme pärjäämään itsenäisesti omissa kodeissaan.

Meillä on hyväntuulinen ja empaattinen pieni tiimi, jolta saat aina tarvittaessa tukea työhösi. Ohjaajan työ meillä on itsenäistä, vastuullista ja palkitsevaa. Työ liikkuvaa ja siksi oman auton käyttömahdollisuus on tässä työssä edellytys.

ASPALAISENA SAAT

  • työpaikan kotimaisessa, yhteiskunnallisessa yrityksessä, jossa tehdään isoja asioita, inhimillisesti ja kestävästi
  • ammattitaitoisen ja toisistaan huolta pitävän työyhteisön, jossa pääset kehittämään omaa osaamistasi
  • lähiesihenkilön tuen työssäsi. Jokainen heistä on antanut esihenkilölupauksen:
    ”Sinun työsi onnistuminen on minun hommaani”  
  • kivat työkaverit

    Palkkauksessa noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. 

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ ODOTAMME SINULTA

  • lähihoitajan tutkintoa
  • kokemusta mielenterveys -ja päihdetyöstä
  • lääkehoidon koulutusta
  • ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta 
  • rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin 
  • sitoutumista Aspan arvoihin sekä henkilökeskeiseen toimintatapaan 

Eduksi katsomme ensiapukoulutuksen, hygieniapassin sekä kokemuksen vammaistyöstä. 

Kiinnostuitko? Hienoa, odotamme jo innolla hakemustasi! Hakuaika päättyy 12.5.2024. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Hae siis pian ja tule tekemään kanssamme ihmisen hommaa! 

Jäikö jokin asia askarruttamaan? Lisätietoja tehtävästä antaa Aspa-kotimme johtaja Leif Lind.
Leifin tavoitat: 044-4932573 (arkisin klo 8-16) / leif.lind@aspa.fi

Lue lisää toiminnastamme: www.aspa.fi

Löydät meidät myös somesta: FacebookInstagramLinkedIn, YouTube ja TikTok 

Me Aspassa teemme työtä sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään. Tarjoamme asiakkaillemme kodin ja palvelut erilaisten yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Asiakkaamme oma kokemus näkyy ja kuuluu työssämme. Aspa on pieni toimija, joka tekee isoja asioita. Tule mukaan tekemään #IhmisenHommaa.

Hakuaika alkaa: 26.04.2024 12:00Hakuaika päättyy: 12.05.2024 23:59

Jaa ilmoitus